Edunvalvoja asuntokaupassa

Asunnon myyminen

Hoidamme asuntojen myymiset ammattitaidolla. Mikäli asunnon myyjällä on edunvalvoja, voimme hoitaa silti asunnon myymisen. Kaikki riippuu siitä, millainen määräys edunvalvojalla on edunvalvonnan kohteeseen. Tarkistamme ensin, millainen määräys on ja suunnittelemme asunnon myynnin yhdessä edunvalvojan ja edunvalvonnan kohteen kanssa. Edunvalvonta voi olla järjestetty edunvalvontavaltuutuksella tai perusedunvalvontamääräyksellä. Mikäli edunvalvojalla on perusedunvalvontamääräys, se ei sinänsä estä asunnon myymistä. Päämiehellä on oikeus myydä asunto, vaikka hänellä olisikin edunvalvoja. Ainut asia, johon se voi vaikuttaa on päämiehen oikeus nostaa asunnon myymisestä saatuja varoja pankkitililtä.

Asuntokauppa – Elämän paras suurin päätös

Kaikista paras tilanne olisi se, että edunvalvoja, päämies ja kiinteistövälittäjä pääsevät yhteisymmärrykseen asunnon myymisestä. Tällöin asuntokauppa miellyttää kaikkia asianosaisia ja asunnon myyminen sujuu hyvässä hengessä.

Asuntokauppa on ihmisen elämän suurin päätös ja huolehdimme, että se sujuu ammattitaidolla ja kaikkia osapuolia miellyttäen. Huomioimme kaikki asunnon myyntiin liittyvät asiat edunvalvojan ja päämiehen kanssa yhdessä ja otamme kaikkien mielipiteen huomioon. Tarvitsemme holhousviranomaisen luvan aina, kun kyseessä on edunvalvoja ja päämies.

Edunvalvojalla ei ole koskaan lupaa myydä päämiehen asuntoa ilman holhousviranomaisen tai maistraatin lupaa. Mikäli myöhemmin käy ilmi, ettei asunnon myymisessä ole ollut holhousviranomaisen tai maistraatin lupaa, niin kauppa saattaa peruuntua. Mikäli asunto on päämiehellä käytössä omana asuntonaan, edunvalvojalla ei ole oikeutta luovuttaa sitä myyntiin yksin. Edunvalvojan on aina otettava huomioon päämiehen taloudellinen hyötyminen ja tämän henkilökohtaiset tarpeet ja näin myös asunnon myymisessäkin.

Joskus edunvalvoja voi katsoa, että asunto on esimerkiksi liian suuri edunvalvottavan käyttöön ja haluaisi laittaa asunnon myyntiin. Mikäli edunvalvottava ei myöskään pysty huolehtimaan asunnosta hyvin, voi edunvalvoja katsoa, että asunto kannattaisi myydä.

Miten asuntomyynti tapahtuu?

Kun on päästy yhteisymmärrykseen, että asunto laitetaan myyntiin, otamme huomioon kaikki lainalaisuudet ja alamme työskennellä asunnon myyntiä varten. Ensin edunvalvojan on haettava lupaa maistraatilta asunnon myymiseen ja sen jälkeen laadimme myyntisopimuksen, jossa määrittelemme tärkeimmät asiat asunnon myyntiä varten. Lupahakemuksessa edunvalvojan on perusteltava, miksi asunto on tarpeelllista myydä päämiehen kannalta. Asunnon myyntiä on siis arvioitava päämiehen kannalta.

Asunnon myynti alkaa vasta silloin, kun maistraatti tai holhoustoimiviranomainen on antanut luvan. Myyntisopimus on sopimusasiakirja, joka allekirjoitetaan kiinteistövälittäjän ja edunvalvojan välillä, mikäli edunvalvojalla on oikeus allekirjoittaa sopimus. Myyntisopimuksessa määritellään esimerkiksi hinta ja vähimmäishinta, jolla asunnon saa myydä. Hinta täytyy olla aina perusteltavissa ja hintaan vaikuttavat muun muassa vastaavien asuntojen toteutuneet myynnit, asuntomarkkinatilanne ja asunnon ominaispiirteet.

Asunnon myyntiä varten tarvitsemme asunnosta myyntikelpoiset kuvat ja mielellämme ottaisimme itse kuvat myytävästä asunnosta. Välillä joudumme turvautumaan pelkkiin ulkokuviin, jos ei ole ollut mahdollista saada kuvia asunnon sisältä. Stailaamme asunnon myyntikuntoon, joten myyjän ei tarvitse miettiä asiaa. Voimme myös joissain tapauksissa käyttää myyjän ottamia kuvia ja tämä yleenä nopeuttaakin asunnon myyntiin laittamista. Meidän tarkoitus on kuitenkin ottaa asunnosta laadukkaat ja edustavat kuvat, sillä laadukkaat kuvat edesauttavat asunnon myyntiä.

Ilmoitamme sopivissa lehdissä ja internetissä uusista myyntikohteista. Meillä on myös monia kohteita niin sanottuina hiljaisina myynteinä ja tällöin meidän ei tarvitse ilmoittaa julkisesti asuntojen näytöistä. Monet kohteet saattavat mennä alta aikayksikön kaupan ja tämä on tietenkin hyvä asia sekä myyjälle että ostajalle. Markkinoimme siis asuntoa sekä omissa kanavissamme että yleisissä kanavissa tarpeen vaatiessa. Otamme myös huomioon edunvalvojan ja päämiehen toiveet yksityisistä ja julkisista näytöistä.

Toivomme, että ostajat jättäisivät tarjouksen kirjallisena asuntonäytöissä, niin tällöin voimme esitellä sen helposti myyjälle. Raportoimme esittelyistä aina myyjälle. Asuntonäytöissä kiinteistövälittäjämme ovat aina ostajia varten ja tällöin heiltä kannattaakin kysellä mahdollisimman paljon asunnosta, alueesta ja ihan kaikista seikoista, jotka mietityttävät.

Kun ostotarjous on hyväksytty, pääsemme valmistelemaan kaupantekotilaisuutta. Välittäjän tehtävänä on sopia aika kaupantekotilaisuudelle, maksutapa, vapautumisaika ja toimittaa kauppakirjaluonnokset ostajalle ja myyjälle. Kaupantekotilaisuudessa käydään läpi kauppakirjat sekä myyjän että ostajan kanssa. Välittäjän tehtävä on varmistaa kaupantekotilaisuudessa, että myyjä ja ostaja ymmärtävät kauppaan liittyvät ehdot ja säännökset. Kauppahinnan maksu tulee tässä vaiheessa maksetuksi ja tarvittavat siirtomerkinnät tehdään.

Välittäjän tehtäviä

Välittäjä toimii asunnon myyjän ja ostajan välillä ja tekee kauppakirjan näiden välillä. Välittäjän tärkein tehtävä on myydä asunto sopivalla summalla ja taata ostajan ja myyjän välillä, että kaikista lainalaisuuksista tulee huolehdittua. Välittäjä hoitaa viestinnän sekä ostajan että myyjän välillä sekä tietenkin asunnon myymisen. Välittäjä sopii joko julkisen näytön tai yksityiset näytöt ostajille. Julkinen näyttö ilmoitetaan meidän katsomissa sopivissa asunnon myyntimedioissa.

Mikäli mahdolliset ostajat löytyvät, niin välittäjä kommunikoi tiedot myyjälle ja myyjä saa päättää, myykö asunnon vaadituilla ehdoilla. Kiinteistövälittäjä hoitaa asunnon myymisen ammattitaitoisesti ja huolellisesti. Ammattitaitoomme kuuluvat muun muassa hinnan arvioiminen realistisesti, oikeiden tietojen hankkiminen ja kohteen tehokas markkinointi. Kiinteistövälittäjämme noudattavat tehtävää suorittaessa hyvää välitystapaa ja ottavat huomioon sekä myyjän että ostajan edut.

Kiinteistövälittäjämme tehtävät ulottuvat sekä kaupantekoa edeltävään, kaupantekohetkeen ja sen jälkeiseen aikaan. Ennen kaupantekoa tarkistamme, että edunvalvojalla on oikeus myydä asunto. Ennen kaupantekoa kiinteistövälittäjämme hankkivat myös erilaisia asiakirjoja, joita tarvitaan asunnon myynnissä kuten esimerkiksi isännöitsijän todistus ja taloyhtiön talousarvio.

Kaupanteossa kiinteistövälittäjämme avustavat myyjiä ja ostajia eri tavoin. Kiinteistövälittäjät myös valvovat usein molempien osapuolten etuja ja huolehtivat myös kaupanteon jälkeisestä ajasta. Joskus kaupanteon jälkeen kiinteistövälittäjän tehtäviä voi olla saatavien perinnässä avustaminen tai huoneiston vapauttamisessa ostajan käyttöön. Myymisen jälkeen välittäjä huolehtii myös osakeluetteloon rekisteröinnin ja mahdollisen lainhuudon sen mukaan, miten asioista on sovittu.

Määrittelemme kiinteistövälittäjän tehtäviä tapauskohtaisesti myyntisopimuksen yhteydessä ja tarkoitus on, että molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä myyntisopimukseen. Kiinteistövälittäjän yleisempiä tehtäviä edellämainittujen lisäksi on taata hyvä kauppakokemus sekä myyjälle että ostajalle.

Ostajan tehtävä on kysyä välittäjältä mahdollisimman paljon, ja välittäjän tehtävä onkin välillä olla kuin kävelevä tietopankki. Mikäli välittäjämme eivät tiedä jotain asiaa, niin otamme siitä selvää ja selvitämme asian ostajalle tarkasti. Tarkoituksemme on olla läpinäkyviä ja rehellisiä välittäjiä, eikä kenellekään saa jäädä epäselvyyttä asioista. Pyrimme aina ottamaan kaikkien toiveet huomioon.

Kiinteistövälittäjämme neuvovat mielellään ostajia ja kertovat aina mahdollisimman paljon kohteista. Tämä on aina kaikkien etu – olemmehan ihmisen asialla. Kiinteistövälittäjämme perivät välityspalkkion sovitun mukaisesti ja välityspalkkiomme ovat alan yleistä tasoa. Välityspalkkiomme sisältävät arvonlisäveron. Neuvottelemme myös mielellämme palkkioista ja tarkoitus on aina päästä kaikkia tyydyttävään hintaan.

yhteys
tarjouspyyntö

Tarjouspyyntölomake

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.