Blogi: Asuntokaupan ABC asunnon ostajalle ja myyjälle

Mikä on asuntokaupan ABC?

Asuntokaupan ABC asunnon myyjille sekä ostajille tarkoitettu tietopankki, minkä avulla voi tutustua kattavasti asuntokaupassa liikkuviin dokumentteihin. Asunnon myymiseen ja ostamiseen liittyy todella laajalti erilaista tietoa, dokumentteja sekä paperityötä, joista tulee olla perillä. Niin asunnon myyjällä, ostajalla kuin kiinteistönvälittäjällä tulee olle asuntokauppaan liittyvät dokumentit hallussa. Asuntokaupan ABC koostuu tällä hetkellä 50 kattavasta artikkelista, jotka kaikki käsittelevät eri aihetta asuntokaupan ympärillä. Asuntokaupan ABC jatkaa kehittymistään sekä laajenemistaan ajansaatossa, mutta jo nyt sieltä löytyy laajalti paljon tietoa moneen eri tarpeeseen sekä kysymykseen. Tutustu palveluun tästä.

Apua asuntokauppaan

Asuntokaupassa oikea tietoa on kaiken kaupan perusta. Oikeaa tietoa ostajien ja myyjien välillä liikuttelee yleensä isännöitsijä. Isännöitsijän tehtävä on pitää huolta tiedon oikeellisuudesta ja valvoa taloyhtiön osakkaiden etua. Myös taloyhtiön hallituksella on tietyltäosin vastuu tiedon oikeellisuudesta. Parhaimmillaan yhteen asunto-osakkeeseen voi liittyä useita kymmeniä ellei satoja sivuja dokumentaatiota taloyhtiön taloudellisesta tilasta, remonteista, kunnosapitovastuista, uudistuksista sekä yhtiön säännöistä. Pyri saamaan haltuusi kaikki dokumentit, jotka liippaavat taloyhtiöön tai asuntoon. Käytännössä ostajalle tulee esittää kaikki se tieto, joka voi vaikuttaa osaltaan ostopäätöksen tekemiseen. Pimitetty tieto tai harhaanjohtaminen on rangaistava teko, mistä voi joutua jälkeenpäin vastuuseen. Asuntokaupan ABC:n 50 artikkelin kattava listaus auttaa merkittävältä osin ensinnäkin löytämään sitä tietoa, mitä kaikkea voikaan asuntokauppaan edes liittyä. Lue lisää tästä.

Miksi lähdimme rakentamaan tällaista?

Versus Asuntojen kantava ajatus on ollut alusta lähtien olla pelkän myyjän sijaan uskottava sekä luotettava toimija, joka pelkän myyntityön ohella myös tuo tarjolle erilaisia vinkkejä, apua sekä tietoa asuntokaupasta. Meille on ensisijaisen tärkeää, että asiakas saa helposti apua ja tietoa häntä askarruttaviin asioihin asuntokaupassa. Siihen luonteva tapa on henkilökohtaisen palvelun lisäksi luoda kattava tietopankki kaikkien saatavilla. Asuntokaupan ABC:stä löytää tietoa niin ostaja kuin myyjä. Tämän lisäksi Versus Asunnot pyrkivät kehittämään erilaisia ladattavia dokumentteja. Tällä hetkellä verkkosivujemme ”Aineisto” linkin takaa löytyy mm. vuokratuottolaskurit, vuokrasopimuspohjat sekä oppaat sijoitusasunnon ostamiseen. Tutustu lisää täältä.

Kiinteistönvälittäjä tukenasi

Moni miettii asunnon myyntiä itse ja turvautuu netistä löytyviin dokumentteihin sekä omiin taitoihin. Tämäkin on varmasti ihan hyvä tapa edetä, mutta mikäli sinusta tuntuu, että tarvitset apua dokumenttien selvittämiseen, myyntityöhön sekä markkinointiin, on Versus Asunnot sinulle oikea kumppani. Laillistettu kiinteistönvälittäjämme avustaa sinua mielellään askarruttavissa kysymyksissä. Tutustu Versus Asuntojen kiinteistönvälityksen malliin tarkemmin täältä.

Asuntokaupan ABC

Tutustu lisää kattavaan tietopankkiin tästä linkistä.

 

– Isännöitsijäntodistus
– Yhtiöjärjestys
– Energiatodistus
– Pohjapiirustus
– Tilinpäätös
– Tuloslaskelma ja tase
– PTS
– Kunnossapitosuunnitelma
– Budjetti
– Asbestianalyysi
– Kauppakirja
– Valtakirja
– Kuolinpesä asuntokaupassa
– Edunvalvoja asuntokaupassa
– Rahoitusvastike
– Hoitovastike

– Liikehuoneiston vuokralaki
– Pääomavastike
– Korjausvastike
– Remonttilaina
– Tuloutus
– Rahastointi
– Asunto-osakeyhtiö
– Taloyhtiön hallitus
– Isännöitsijä
– Rahanpesulaki
– Varainsiirtovero
– Myyntivoittovero
– Ensiasunto ja verovapaus
– Vastuuvapaus
– Kaavoitus
– Vuosikorjaus
– Perusparannus 

– Myyjän vastuu asuntokaupassa
– Hallinnanjakosopimus
– Lunastuslauseke
– Omistusoikeus
– Hallintaoikeus
– Vakiokorvaus
– Kosteuskartoitus
– Sähköinen huoneistorekisteri
– Ennakkomarkkinointi
– Vastuunjakotaulukko
– Asuinhuoneen vuokralaki
– Huoneiston haltuunotto
– Rakentajan takuu
– Perustajaosakas
– Siirtosopimus
– RS-Kohde
– Vuokrasopimus

 

yhteys
tarjouspyyntö

Tarjouspyyntölomake

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.