Blogi: 5 neuvoa kuinka lähteä neuvottelemaan pankin kanssa sijoitusasuntolainasta

5 neuvoa kuinka lähteä neuvottelemaan pankin kanssa sijoitusasuntolainasta?

 

Asuntosijoittajan ja asunnon ostajan ylivoimaisesti tärkeimpiä kumppaneita on pankki. Ilman pankkikumppania on usein turha haaveilla asunnon ostamisesta, ellei käteisvaranto ole sitä luokaa, että voi marssia suoraan ostoksille ja maksaa asunto pois käteisellä. Harvoilla nimittäin on. Tästä syystä jokaisen tulisi huolehtia oman pankin kanssa siitä, että keskusteluyhteys ja luottamus on molemmin puolista. Onko tärkein tehtäväsi vinguttaa marginaalia niin pitkälle kuin vain pystyy vai arvostatko ennemmin sitä, että haluamallesi asunnolle löytyy sopiva rahoitus ja suhteellisen nopealla aikataululla. Varsinkin asuntosijoitus-salkun kasvattaminen saattaa päättyä hyvinkin nopeasti ilman hyvää pankkikumppania. Pidä siis huoli, että molemmat pärjäätte, sinä sekä pankki.

1. Kirkasta oma strategiasi

Asuntosijoittajana on tärkeää, että tiedät päämäärän mitä kohti olet menossa ja mitkä ovat ne tavoitteet, joihin pyrit. Valmistautua voi tapaamisiin kyllä ja hankki ennalta palkkanauhoja sekä laskelmia, mutta ilman tiedostettua päämäärää, on neuvottelut hankalampaa ja et välttämättä itsekkään tiedä, mitä haluat. Kirjoita esimerkiksi paperille ylös omat asuntosijoittamisen tavoitteet, mitä haluat saavuttaa. Avaa strategiasi itsellesi niin huomaat jälkeenpäin, että se helpottaa tekemistäsi sekä myös pankin kanssa neuvotteluita.

2. Mieti omat taloudelliset rajasi

Asuntosijoittamiseen liittyy aina mukaan raha sekä oma talous. Vielä ennen pankin sisään astumista mieti, mikä on oma työtilanteesi sekä taloudellinen kantokyky. Kuvittele skenaario, että työsi päättyy yllättäen ja palkanmaksu keskeytyy muutamaksi kuukaudeksi. Mitä silloin tapahtuu? Selviätkö lainanmaksuista ilman myymistä? Oletko varautunut yllättäviin menoihin henkisesti sekä taloudellisesti? Paras oman talouden stressitesti on se, että kuvittelet palkanmaksun lakkaavan vaikka 3-5 kuukaudeksi. Miten pärjäät sen kanssa vai pärjäätkö ollenkaan? Yllättäviä tilanteita varten on hyvä rakentaa taloudellinen puskuri valmiiksi juuri tällaisia tilanteista varten. Pidä jemmassa muutaman kuukauden kiinteitä maksuja vastaava määrä niin voit nukkua rauhassa yöt.

3. Tutki tarkkaan ostettava kohde

Kun olet löytänyt tutkaasi sopivan sijoituskohteen, tutustu taloyhtiön papereihin tarkkaan ja hartaasti. Pankki arvostaa sitä, että olet tutustunut ostettavaan kohteeseen tarkkaan ja todella tiedät, mitä olet ostamassa. Muista ottaa huomioon taloyhtiön tulevat remontit ja mahdolliset yllätykset. Ostettavan kohteen yksi tärkeimmistä kriteereistä on sijainti, sijainti ja sijainti. Jos kohde sijaitsee kasvukeskuksessa hyvällä ja keskeisellä paikalla vs. että se sijaitsee maaseudulla, kuolevan kylän laitamilla, niin silläkin on merkitys pankin sekä tottakai myös sinun näkökulmasta. Hyvältä sijainnilta ostettu kohde on myös likvidimpi, eli jos tulee elämässä sellainen tilanne, että asunto on pakko myydä, niin pääset siitä myös tarvittaessa eroon. Kohteen sijainti vaikuttaa myös sen vakuusarvoon.

4.Tee tarkat laskelmat

Ennen pankkiin menemistä, tee exceliin tai johonkin muuhun selkeään dokumenttiin tarkat laskelmat siitä, millaista tuottoa kohteesta saa, mikä on kassavirta sekä mitkä ovat kohteen kulut. Laske avoimesti mukaan niin varainsiirtoverot kuin remontit, sillä lukuja kaunistelemalla kaivat itsellesi kuoppaa. Kun esität pankille selkeät ja ammattimaisesti tehdyt laskelmat ostettavasta kohteesta sekä omasta asuntosijoitussalkusta, niin voit kuvitella sen näyttävän myös rahoittajasi suuntaan sen, että olet tosissaan matkassa etkä vain puuhastelemassa. Käytä siis aikaa laskelmien tekemiseen ja valmistaudu esittelemään ne pankille.

5. Ymmärrä, että pankinkin on pärjättävä

Sieltä otetaan mistä halvimmalla saadaan. Tämä on usein kuultu mantra, mitä hoetaan kun lähdetään kilpailuttamaan pankkia. On kuitenkin hyvä muistaa, että pankinkin on lähtökohtaisesti tehtävä kannattavaa liiketoimintaa, eivätkä he toistaiseksi toimi hyväntekeväisyysperiaatteella. Oikean pankkikumppanin valinnassa on tärkeintä painottaa sitä, että pankki ymmärtää asuntosijoittamisen filosofian, luottaa sinuun sekä laskelmiisi. Pankki on sinun tärkein kumppani, mitä ilman et pärjää. Se että onko marginaali 0,8% vai 0,95% ei välttämättä merkitse niin paljon, jos sinulla on hyvät sekä joustavat suhteet pankkiin. Älä siis ensimmäisenä tuijota rahan hintaa vaan mieti asiaa siltä kantilta, että saat joustavasti rahoitusta kun sopiva kohde ilmestyy markkinoille.

yhteys
tarjouspyyntö

Tarjouspyyntölomake

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.