Yritys

Yrityksen tarina

Yritys on saanut kipinän omien sijoitusasuntojen myynnistä ja sen taistelun varrella kummunneista ideoista kehittää koko toimialaa. Kiinteistönvälitys ja asuntomyynti on yleisesti ollut pitkään hyvin kaavoihin kangistunutta ja vanhanaikaista, ja siihen kaivattiin jotain uutta. Yrittäjän, Jussi Takalan tausta on mainostoimistoalalta, mutta siinä sivussa on tehty pitkään myös asuntosijoittamista, josta on ammennettu oppeja myös Versus Asuntojen konseptiin sekä ajatusmalliin.

Ajatus yrityksen perustamisesta sai kunnollisen sysäyksen maailmanympärimatkalla 2019 yhdessä puolison kanssa. Kuitenkin tätä ennen, Jussi oli jo pitkään laittanut merkille tiettyjä pullonkauloja asunnon välityksessä. Palvelukokemus, tehokkuus ja maksettu välityspalkkio eivät juuri koskaan mahtuneet mukaan samaan arvolupaukseen. Välittäjä käyttää valtavasti aikaa sellaisten asioiden hoitoon, joita tehostamalla voitaisiin pudottaa välityspalkkio murto-osaan siitä, mitä se on nykyisessä asuntomyynnissä. Oma intohimo asuntoihin, kokemus markkinoinnista ja halu palvella asiakkaita asuntokaupoissa parhaalla mahdollisella tavalla synnytti Versus Asunnot, josta muovautui valtakunnallinen kiinteistönvälitysyritys kotipaikkanaan Seinäjoki. Palveluihin kuuluu tänä päivänä niin kiinteistönvälitys, vuokravälitys kuin asuntonäytöt etänä -palvelukonsepti.

Tiedote 19.4.2022:

Olemme nyt osa Suomen Asuntoneuvoja -konsernia. Lue lisää blogistamme. Huomioithan, että kaikki välitysyhteistyö ja sopimukset tehdään Asuntoneuvoja LKV Oy:n ja asiakkaan välillä.  

Pelkkä myyminen ei riitä

Asunnon myyminen ei ole pelkkää myymistä ja potentiaaliselle ostajalle puhelimella pommittamista. Laadukas myyntityö koostuu monesta eri osa-alueesta joiden keskiössä asiakas (myyjä sekä ostaja) ovat. Hyvä palvelukokemus syntyy oikeasta otteesta palvella asiakasta, auttaa häntä askarruttavissa tilanteissa ja olla aidosti kiinnostunut hänen tilanteestaan.

Hyödynnämme digitalisaatiota

Myyntityötä pelkästään tekemällä ei päästä niihin tuloksiin, joihin haluamme. Pyrimme hyödyntämään vahvasti digitalisaatiota osana myyntityötämme. Se mahdollistaa asunnon myynnissä verraittain todella hyvät tulokset, oikein tehtynä.

Agressiivisen odottamisen aika on ohi

Asunnon välittäjän tulee 2020-luvulla muodostaa kokonaiskäsitys myytävän kohteen ympärillä vallitsevista markkinoista ja tehdä kaikki toimenpiteet niin henkilökohtaisella myyntityöllä kuin markkinoinnilla, että välitettävä asunto tavoittaisi mahdollisimman tehokkaasti potentiaalisen kohdeyleisön. Summittainen markkinointi tai epätehokkaiden toimintamallien käyttö ei kannata, sillä siinä hukataan asunnon myynnissä niin aikaa kuin resursseja.

Aktiivisuus palkitaan

Ilman aktiivista otetta asuntokauppaa saattaa joutua odottamaan pitkäänkin. Aktiivisuus palkitaan ja se osoittaa toimijalta sitoutumista työhönsä. Pidetään rattaat pyörimässä ja otetaan härkää sarvista kiinni.

Pidä yllä jatkuvaa kehitystä

On ensiarvoisen tärkeää että yritys kehittyy ja kehittää jatkuvasti omia toimintatapojaan sekä mallejaan. Versus Asunnot on saanut alkunsa uusien ja innovatiivisten toimintatapojen kehittyessä. Jatkuva kehittyminen palvelee niin asunnon myyjiä kuin ostajia ja luo arvoa asiakkaille nyt ja tulevaisuudessa. 

Kehitys kehittyy

Maailma menee ympärillä nopeasti eteenpäin joka tarkoittaa sitä, että uusia mahdollisuuksia, teknologiaa sekä tapoja palvella asiakkaita on kartoitettava jatkuvasti ja otettava käyttöön. Mikäli yrityksen kehitys pysähtyy, voit olla varma, että sitä yritystä ei pian ole.

Haluamme jakaa oppimaamme

Ylläpidämme aktiivisesti asuntosijoittajille tarkoitettua blogia, jossa jaamme oppeja niin sijoittamiseen kuin asunnon ostamiseen ja myyntiinkin liittyen. Tarjoamme sivuillamme myös ilmaiseksi rahan arvoisia oppaita, sijoittajan vuokratuottolaskurin ja vuokrasopimuspohjan. Tutustu aineistoihin tästä.

Liiketoimintakauppa. Versus Asunnot osaksi Asuntoneuvoja -konsernia.

Asiakkaille tiedoksi. Versus Asunnot jatkaa toimintaa normaalisti osana Asuntoneuvoja -konsernia, palvellen jatkossa Suomen Asuntoneuvojan asiakaskuntaa. Tiedote 19.4.2022: Versus Asunnot on nyt osa Suomen Asuntoneuvoja -konsernia Suomen Asuntoneuvoja Oy vahvistaa...

Blogi: Mitä isännöitsijäntodistus pitää sisällään?

Isännöitsijäntodistus   Isännöitsijäntodistus on tärkeä asiakirja asuntoasioissa. Isännöintiyrityksen kokoama isännöitsijäntodistus sisältää monipuolista ja tarkkaa tietoa taloyhtiön asioista nyt ja tulevaisuudessa. Isännöitsijäntodistus asuntokaupoissa...

Blogi: 5 neuvoa kuinka lähteä neuvottelemaan pankin kanssa sijoitusasuntolainasta

5 neuvoa kuinka lähteä neuvottelemaan pankin kanssa sijoitusasuntolainasta?   Asuntosijoittajan ja asunnon ostajan ylivoimaisesti tärkeimpiä kumppaneita on pankki. Ilman pankkikumppania on usein turha haaveilla asunnon ostamisesta, ellei käteisvaranto ole sitä...

Sijoittajalistalle?

Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa uusista myyntiin tulleista asuntosijoituskohteista. Laskemme sijoittajan tärkeimmät avainluvut sinulle valmiiksi.

› Liity sijoittajien sähköpostilistalle

Ota yhteyttä

Asuntoneuvoja LKV Oy
Jussi Takala – Kiinteistönvälittäjä
LKV, LVV
040 215 7570
jussi.takala@versusasunnot.fi

yhteys
tarjouspyyntö

Tarjouspyyntölomake

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.